PlastBusters

Arvostelussa: VIP Pursi

Paino: 180 g

Julkaistu: 29.11.2011

Testaaja
NimiTuomas Oravainen
KätisyysOikea
Taso
 
Pituus
 
Kontrolli
 

Westsiden Pursi-prototyyppi saapui Jussin ja minun haltuun muutama päivä sitten, olimmekin odotelleet sitä jo sormet syyhyten siitä hetkestä asti, kun Pasi mainitsi, että saisimme Westsiden protoja testiin.

Kiekon saapuessa oli päivä jo sen verran pitkällä, että valo oli siirtynyt Ruotsin puolelle, joten tyydyin kiekon näpräämiseen. Rakastuin Purren ulkomuotoon ensisilmäyksellä, kannen ollessa kaunis tasainen kupu ja kiekon näyttäessä jostain syystä juuri siltä miltä midarin pitääkin näyttää. Käteen kiekko tuntuu aika samalta kuin Latituden Pain, muttei aivan niin korkealta. Muovi miellyttävää kuten VIP-muovilta voi olettaakin.

Lähdimme kentälle jo aamulla ajoissa, että valoa riittäisi, ja kelikin oli erinomainen, noin -1C° ja lähes tuuletonta. Ensimmäinen heitto lipsahti vähän korkeaksi, mutta huomasin sen hitaammaksi kuin mitä suurin osa uusimmista mideistä markkinoilla on, joka on minun mielestäni hyvä asia. Pursi liiteli kuitenkin noin 80m mikä oli yllättävää niinkin pilviin lähteneelle heitolle.

Purren makuun päästyä sen liito on aika mainio, ei markkinoiden liitävin midari, mutta paremmassa päässä selkeästi, vaikka ilma ei ollutkaan liidokkainta pakkasen johdosta.

Matalia kontrolliheittoja heitettäessä Pursi käänsi häiväyksen yli, mutta lensi pääasiassa suoraan ja ei omannut juuri minkäänlaista feidiä matalilla heitoilla. Korkeilla heitoilla se puski yllättävän pitkälle, olisin sen kuvitellut stallaavan aikaisemmin. Pituutta oli helppo saada ilman täyden voiman käyttöä, kuten midarilta haluaisikin sen luonnistuvan.

Törmäsin ongelmiin, kun aloin laittaa täyttä voimaa heiton taakse; Pursi muuttui todella alivakaaksi litteänä heitettäessä. Matalissa heitoissa se lensi noin 50-60m viivasuoraan sen jälkeen yht'äkkisesti kääntäen yli ja syöksyen maahan. Korkeissa se toimi hyvin alivakailla linjoilla kääntäen nätisti oikealle ja pitäen suuntansa todella pitkään. Annukka-linjoilla taas Pursi yllätti: se oli maagisen hyvä. Annoin sille kulman ja se teki työtä käskettyä ollen todella tarkka ja liidokas annukkakone, tehden todella kauniisti kaartavia lentoratoja oikealle.

Pursi toimi myös hyvin hysselinjoilla ja sillä oli helppo heittää todella tarkkoja heittoja, puhumattakaan, että tarpeeksi testailtua löysin oikean hyssekulman jolla sain tykittää täysiä, Pursi käänsi litteäksi ja lensi lähes koko lennon viivasuoraan kunnes vauhti loppui feidaten korkeintaan metrin pari alkuperäiseltä linjalta.

Pursi tuntuu olevan vahvimmillaan kontrollikiekkona joihin täyttä voimaa ei tarvita saati haluta antaen silti hyvää pituutta ja helppoa kontrolloitavuutta ja tarkkuutta. Tuulikeleihin en sen usko sopivan luontaisen alivakautensa johdosta. Pitäisi toimia erinomaisesti sekä aloittelijoille ja kehittyneemmillekin kontrollikiekoksi. Pitkälle suuntaansa lipuvat hysset ja annukat ovat tälle kiekolle helppoa kamaa, ja suoraa lentoa saa nätisti ulos vähän voimaa vähentämällä tai hyzerflippaamalla.

Kommentit